Osallisuuteen perustuva suunnittelu

Laadukas varhaiskasvatus on jatkuvaa toiminnan ja käytäntöjen arviointia ja suunnittelua. Osallisuutta edistävä suunnittelu yhdistää lasten aloitteet ja valtakunnalliset varhaiskasvatuksen linjaukset. Se ei tarkoita kasvattajan pakoa kasvatus- ja suunnitteluvastuusta. Osallisuuden kulttuurin luominen vaatii kasvattajilta kokonaisen toimintakulttuurin muutosta, jossa lasten näkemykset huomioidaan myös pitkän aikavälin suunnittelussa. (Fonsen, Heikka, Elo 2014, 80, 94.)

Fonsenin ym. (2014, 84) mukaan Sinclair (2004) painottaa kasvattajan tietoisuutta omista motiiveistaan ja valmiuksistaan toteuttaa osallisuutta varhaiskasvatuksessa. Hänen mukaansa kasvattajan on hyvä kysyä itseltään, millainen painoarvo osallisuudelle suunnittelussa annetaan, miksi osallisuutta toteutetaan ja miten lasten osallisuus vaikuttaa suunnittelun näkökulmasta. Lapsilla tulisi olla myös tietoisuus siitä, millaisia vaikutuksia heidän ideoillaan oikeasti on toimintaan. Pelkästään toiveiden ja ideoiden kyseleminen ei vielä tee toiminnasta osallisuuteen kutsuvaa. Esimerkkinä Fonsen ym. (2014, 85) tuovat "toiveiden puun", jossa lasten toiveet on koottu näkyviin. Lapsille syntyy tunne, että heidän toiveensa otetaan vakavasti ja ne ovat osa ryhmän toimintaa. (Fonsen ym. 2014, 85.) 

Kuva: Regenwolke0 (Pixabay)

Osallisuuteen perustuva suunnittelu perustuu kohtaamisen periaatteeseen. Suunnittelussa on huomioitava sekä lasten kehitykselliset tarpeet, että lasten toiveet ja ajatukset toiminnan suhteen. Kasvatuksellisten tavoitteiden ja lasten kiinnostuksenkohteiden välinen tasapaino on suunnittelussa olleellista. Osallisuus on koko ryhmän yhteistä kuuntelua, neuvottelua ja sovittelua. Lasten kanssa on hyvä sopia yhteiset periaatteet ja toimintamallit sille, miten ehdotuksia voidaan toteuttaa. (Fonsen ym. 2014, 86.) Lastenkokoukset ovat yksi, vaikkakin aikuisten maailmasta peräisin oleva, käytäntö yhteiseen suunnitteluun. Kun lapset oppivat, että heidän näkemyksiään kuunnellaan ja arvostetaan, yhteistä keskustelua ja toiminnan suunnittelua tapahtuu myös arkisissa tilanteissa, kuten ruokailuhetkissä. Turjan (2011, 10) mukaan muodollisten osallistumistapojen (lastenkokoukset, portfoliokeskustelut, lapsille suunnatut arviointilomakkeet, vanhempien ja lasten aloitelaatikot ym.) kehittäminen on tärkeää. Niistä tulisi kuitenkin edetä kohti arjessa aina läsnäolevaa osallisuuden kulttuuria (Turja 2011, 10)

Pedagoginen suunnittelu tulisi nähdä lasten ja aikuisten yhteisenä prosessina, jossa toteutuvat laadukkaan varhaiskasvatuksen ja lasten oikeuksien periaatteet. Suunnittelun pohjana on kasvattajien tekemä lasten havainnointi, jossa lapsi nähdään aktiivisena toimijana ja osallistujana. Havainnoinin ohella tärkeää on pedagoginen dokumentointi, johon lapset osallistuvat yhdessä aikuisten kanssa. (Fonsen ym. 2014, 86-87.)

Ryhmän varhaiskasvatussuunnitelmassa kuvataan konkreettisesti, miten lapsiryhmän arjessa toimitaan lapsen hyvinvointia edistävästi. Ryhmävasu työvälineenä toimii lasten osallisuuden edistäjänä. Se sisältää vasukeskusteluissa yhdessä vanhempien kanssa määritellyt tavoitteet ja lapsen näkökannan toimintaan. Siinä yhdistyvät lapsikohtaiset vasut ja kunnan ja yksikön vasut. Se toimii runkona ja pitkän aikavälin suunnitelmana, johon viikottaiset suunnitelmat perustuvat. (Fonsen 2014, 88-90.) 

Fonsen ym. (2014, 94) esittävät kasvattajalle neljä kysymystä, joiden avulla jokainen voi miettiä omaa toimintaansa osallisuuden näkökulmasta:

1. "Mahdollistaako työskentelytapasi lasten kuuntelemisen ja kuulemisen?
2. Tukeeko pedagoginen toimintatapasi lasten aloitteellisuutta ja mielipiteiden ilmaisua?
3. Kuinka huomioit lasten aloitteet toiminnan suunnittelussa?
4. Oletko valmis jakamaaan kasvattajan valtaasi ja vastuuta lasten kanssa ja sallimaan heidän osalistumisensa toiminnan suunnitteluun myös pitkällä aikavälillä?" (Fonsen ym. 2014, 94)