Osallisuuden tavoitteet

Järvinen ja Mikkola (2015, 13-14) kokoavat kirjassaan "Oletko sä meidän kaa?" osallisuuden tavoitteita. Niitä ovat:

Kuva: langll (Pixabay)

- itsetunnon vahvistaminen

- elämän hallinnan ja mielekkyyden lisääminen

- syrjäytymisen ennalta ehkäisy

- vastuuseen kasvaminen

- lasten elämän kannalta mielekkäiden ratkaisujen toteutuminen

- yhteisöllisyyden ja yhteisöön kuulumisen tunteen lisääntyminen

Keskeistä osallisuuden lisäämisessä on kasvattajan lapsikäsityksen muuttuminen. Päiväkodin päiväjärjestyksen on oltava riittävän väljä, jotta aikuisilla on aikaa lasten aloitteille. Lapsen auttamiseen suhtautumisesta täytyy keskustella, sillä osallisuutta ei pidä nähdä omatoimisuuden ja yksin pärjäämisen vaatimuksena. (Järvinen ym. 2015, 17.)

Osallisuuden toiminnallisia tavoitteita tukee lasten ottaminen mukaan suunnitteluun ja tekemiseen, ryhmän turvallisuuden varmistaminen, kiusaamiseen puuttuminen, ystävyyssuhteiden tukeminen, oppimisympäristön muokkaaminen, pienryhmätoiminta, leikkipedagogiikan vahvistaminen ja päiväjärjestyksen joustavuus (Järvinen ym. 2015, 19).

Osallisuus ja perustoiminnot

Perustoiminnot kattavat suurimman osan päivästä päiväkodissa. Perustoiminnoista käytetään sekä kirjallisuudessa että käytännössä monia erilaisia käsitteitä (Kettukangas & Härkönen 2014, 96-97). Useimmiten käytetään käsitettä perushoito, joka viittaa kuitenkin aikuisen toimintaan lapsen ollessa kohteena. Perustoimintojen yhtenä keskeisenä tavoitteena on omatoimisuus. Lapsen kehitys ja oppiminen, mutta myös osallisuus mahdollistuvat perustoiminnoissa. Perustoimintoja ovat päiväkotiin tuleminen ja lähteminen, pukeminen ja riisuminen, wc-toiminnot, peseytyminen ja siistiytyminen, siirtymätilanteet, ulkoilu, ruokailu, nukkuminen ja lepäminen ja vapaa toiminta. (Kettukangas ym. 2014, 103-105)

Pukeminen ja riisuminen

Lapsella on päiväkodin eteisessä yleensä oma paikka, kaappi tai lokero, joka tuo turvallisuutta. Lasten omatoimisuutta vahvistavat rauhallinen ja kiireetön tilanne eteisessä. Sitä edesauttaa porrastettu pukeutuminen pienryhmissä. Osallisuutta lisää valintojen tekeminen mahdollisuuksien mukaan. Yhdessä voidaan miettiä, mitä kannattaa pukea päälle, missä järjestyksessä ja miksi. Pienten päätösten tekeminen vahvistaa lapsen luottamusta omiin taitoihin. Lapsia kannattaa ohjata auttamaan kaveria. (Kettukangas ym. 2014, 106-107.) Hintsala kertoo Koskikujan päiväkodista esimerkkejä (Mäkitalo, Nevanen, Ojala, Tavast, Venninen & Vilpas 2011, 76-77), miten lapsi saa itse päättää, minkä verran (ja missä) vaatteita riisuu päivälevolle mennessä. Isompien lasten kanssa voidaan keskustella, mitä lapsi aikoo pihalla leikkiä ja tarvitseeko hän niissä leikeissä kuravaatteita.

Ulkoilu

Kuva: DarenMehl (Pixabay)

Ulkoiluissa lasten osallisuus toteutuu melko hyvin. Lapset saavat valita missä, mitä ja kenen kanssa leikkivät. Päiväkodin pihasäännöt mahdollistavat tai rajoittavat osallisuutta. Kettukangas ym. (2014) kertoo Siren-Tiusasen (2004) tutkimuksesta, miten aikuisten sijoittuminen ja toiminta pihalla vaikuttavat lapseen. Seisoskelevat aikuiset passivoivat myös lapsia. Jos aikuinen osallistuu esimerkiksi lumiukon tekoon, hän saa nopeasti paljon lapsia ympärilleen. (Kettukangas ym. 2014, 108.) Koskikujan päiväkodissa Vantaalla lasten osallisuutta lisättiin kysymällä pienryhmiltä, missä lapset haluavat ulkoilla (Mäkitalo ym. 2011, 79)

Ruokailu

Yhteiset ruokailut tarjoavat hyviä mahdollisuuksia lisätä lasten osallisuutta, kun aikuinen ruokailee samassa pöydässä lasten kanssa. Myös aamu- ja välipalalla aikuinen voi istua lasten viereen. Sijoittuminen lapsen kanssa samalle tasolle antaa mahdollisuuden kuuntelemiseen ja osallisuuteen (Kettukangas ym. 2014). Ruokapöytäkeskusteluissa voidaan yhdessä ideoida tulevaa toimintaa. Esimerkiksi omatoiminen leivän voitelu erillisessä pöydässä antaa samalla mahdollisuuden liikkumiseen ruokailun aikana. Aikuiset kuuntelevat tarkasti lasten toiveita ruoka-annoksen koosta ja asettelusta lautaselle, tai istumapaikasta välipalapöydässä (Mäkitalo ym. 2011, 76). 

Lepo

Kuva: dagon_ (Pixabay)

Riittävä lepo on tarpeellinen kaikille lapsille, myös niille jotka eivät nuku. Päivälevolle mennessä tärkeää on jokaisen lapsen yksilöllinen huomioiminen. Lepohetkiä voi suunnitella yhdessä lasten kanssa ja käyttää lepohetkellä lasten valitsemia satuja ja musiikkia. (Kettukangas ym. 2014, 110.) Lepohetken aikana voidaan myös yhdistää eri ryhmien tiloja niin, että yhdessä huoneessa ovat ne jotka nukkuvat, toisessa ne jotka lepäävät satua ym. kuunnellen.

Vapaa toiminta

Jokaiseen päivään tulee sisältyä hetkiä, jolloin lapsi saa valita mitä tekee, vai tekeekö mitään. Päiväkodista tulisi löytyä paikka, jossa saa olla myös yksin tarvittaessa. Lapsi voi tarvita aikaa ajatella ja tehdä päätös toiminnasta. Lelujen, välineiden ja materiaalin tulisi olla lasten saatavilla. (Kettukangas ym. 2014, 110-111.) Leikkiympäristöjä voidaan suunnitella ja järjestää yhdessä lasten kanssa (Mäkitalo ym. 2011, 78). Leikkitauluun tulevat kuvat voidaan valita yhdessä lasten kanssa. Vapaan leikin hetkinä lapset saavatkin usein valita tekemisensä, leikkikaverit ja keskustelunaiheet. Aikuisilla on näissä tilanteissa erinomainen tilaisuus olla läsnä ja kuunnella lasten ajatuksia. (Estola, E. & Puroila, A-M. 2013, 65.)

Osallisuuteen perustuva suunnittelu

Laadukas varhaiskasvatus on jatkuvaa toiminnan ja käytäntöjen arviointia ja suunnittelua. Osallisuutta edistävä suunnittelu yhdistää lasten aloitteet ja valtakunnalliset varhaiskasvatuksen linjaukset. Se ei tarkoita kasvattajan pakoa kasvatus- ja suunnitteluvastuusta. Osallisuuden kulttuurin luominen vaatii kasvattajilta kokonaisen toimintakulttuurin muutosta, jossa lasten näkemykset huomioidaan myös pitkän aikavälin suunnittelussa. (Fonsen, Heikka, Elo 2014, 80, 94.)

Fonsenin ym. (2014, 84) mukaan Sinclair (2004) painottaa kasvattajan tietoisuutta omista motiiveistaan ja valmiuksistaan toteuttaa osallisuutta varhaiskasvatuksessa. Hänen mukaansa kasvattajan on hyvä kysyä itseltään, millainen painoarvo osallisuudelle suunnittelussa annetaan, miksi osallisuutta toteutetaan ja miten lasten osallisuus vaikuttaa suunnittelun näkökulmasta. Lapsilla tulisi olla myös tietoisuus siitä, millaisia vaikutuksia heidän ideoillaan oikeasti on toimintaan. Pelkästään toiveiden ja ideoiden kyseleminen ei vielä tee toiminnasta osallisuuteen kutsuvaa. Esimerkkinä Fonsen ym. (2014, 85) tuovat "toiveiden puun", jossa lasten toiveet on koottu näkyviin. Lapsille syntyy tunne, että heidän toiveensa otetaan vakavasti ja ne ovat osa ryhmän toimintaa. (Fonsen ym. 2014, 85.) 

Kuva: Regenwolke0 (Pixabay)

Osallisuuteen perustuva suunnittelu perustuu kohtaamisen periaatteeseen. Suunnittelussa on huomioitava sekä lasten kehitykselliset tarpeet, että lasten toiveet ja ajatukset toiminnan suhteen. Kasvatuksellisten tavoitteiden ja lasten kiinnostuksenkohteiden välinen tasapaino on suunnittelussa olleellista. Osallisuus on koko ryhmän yhteistä kuuntelua, neuvottelua ja sovittelua. Lasten kanssa on hyvä sopia yhteiset periaatteet ja toimintamallit sille, miten ehdotuksia voidaan toteuttaa. (Fonsen ym. 2014, 86.) Lastenkokoukset ovat yksi, vaikkakin aikuisten maailmasta peräisin oleva, käytäntö yhteiseen suunnitteluun. Kun lapset oppivat, että heidän näkemyksiään kuunnellaan ja arvostetaan, yhteistä keskustelua ja toiminnan suunnittelua tapahtuu myös arkisissa tilanteissa, kuten ruokailuhetkissä. Turjan (2011, 10) mukaan muodollisten osallistumistapojen (lastenkokoukset, portfoliokeskustelut, lapsille suunnatut arviointilomakkeet, vanhempien ja lasten aloitelaatikot ym.) kehittäminen on tärkeää. Niistä tulisi kuitenkin edetä kohti arjessa aina läsnäolevaa osallisuuden kulttuuria (Turja 2011, 10)

Pedagoginen suunnittelu tulisi nähdä lasten ja aikuisten yhteisenä prosessina, jossa toteutuvat laadukkaan varhaiskasvatuksen ja lasten oikeuksien periaatteet. Suunnittelun pohjana on kasvattajien tekemä lasten havainnointi, jossa lapsi nähdään aktiivisena toimijana ja osallistujana. Havainnoinin ohella tärkeää on pedagoginen dokumentointi, johon lapset osallistuvat yhdessä aikuisten kanssa. (Fonsen ym. 2014, 86-87.)

Ryhmän varhaiskasvatussuunnitelmassa kuvataan konkreettisesti, miten lapsiryhmän arjessa toimitaan lapsen hyvinvointia edistävästi. Ryhmävasu työvälineenä toimii lasten osallisuuden edistäjänä. Se sisältää vasukeskusteluissa yhdessä vanhempien kanssa määritellyt tavoitteet ja lapsen näkökannan toimintaan. Siinä yhdistyvät lapsikohtaiset vasut ja kunnan ja yksikön vasut. Se toimii runkona ja pitkän aikavälin suunnitelmana, johon viikottaiset suunnitelmat perustuvat. (Fonsen 2014, 88-90.) 

Fonsen ym. (2014, 94) esittävät kasvattajalle neljä kysymystä, joiden avulla jokainen voi miettiä omaa toimintaansa osallisuuden näkökulmasta:

1. "Mahdollistaako työskentelytapasi lasten kuuntelemisen ja kuulemisen?
2. Tukeeko pedagoginen toimintatapasi lasten aloitteellisuutta ja mielipiteiden ilmaisua?
3. Kuinka huomioit lasten aloitteet toiminnan suunnittelussa?
4. Oletko valmis jakamaaan kasvattajan valtaasi ja vastuuta lasten kanssa ja sallimaan heidän osalistumisensa toiminnan suunnitteluun myös pitkällä aikavälillä?" (Fonsen ym. 2014, 94)